Hakukoneoptimointi: opas tekoälyn aikakaudelle

Perinteinen hakukoneoptimointi on kuollut.

Aikoinaan hakukoneita pystyi manipuloimaan esimerkiksi survomalla sivuston tekstit täyteen avainsanoja, kuten: “Kirjanpitäjä Helsingissä, helsinkiläinen kirjanpitäjä palveluksessasi kirjanpidon asioissa Helsingissä.”

Vielä 2010-luvun alkupuolella tämä ja erilaisten hämärien linkitysten ostaminen saattoi tuottaa tuloksia.
Tänä päivänä tämänlaisesta toiminnasta on enemmän haittaa kun hyötyä.

Silti SEO ei ole kokonaisuudessaan kuollut, se on vain muuttanut muotoaan.

Tässä artikkelissa käyn läpi, miten B2B- yritys voi dominoida nykyajan hakukoneoptimointia, ja esimerkiksi miten tekoälyn antamissa vastauksissa pääsee näkyviin.

ensimmäinen kysymys

Onko hakukoneoptimointi enää kannattavaa etenkään B2B- yrityksille?

Tämä on epäilemättä monen ensimmäinen kysymys.

Voi tuntua siltä, että kukaan ei enää etsi Googlesta tietoa. Etenkään kallista B2B- tuotetta.

B2B- ostaminen ja tiedonhaku kuitenkin tapahtuu entistä enemmän verkossa, vaikkakin harvoin niin suoraviivaisesti, että joku etsii tuotetta, klikkaa sivulle ja ostaa.

Googlessa tehtävien hakujen määrä on vain noussut, ja sitä myötä yhä useampi ostaja aloittaa myös ostoprosessinsa myös Google-haulla:

Google-hakujen määrä vuosi vuodelta

Tutkimus Google- hakujen ja AI- hakujen määrästä per vuosi.

Hakukoneissa näkyminen ei siis ole nykyään epärelevanttia.

Se on vuosi vuodelta relevantimpaa.

Erään tutkimuksen mukaan noin kaksi kolmesta ostajasta aloittaa tiedonhaun Googlesta.

Eikä trendi ole pysähtymässä.

"Googlessa tehtävien hakujen määrä on vain noussut, ja sitä myötä yhä useampi ostaja aloittaa myös ostoprosessinsa myös Google-haulla"

Tekoäly tulee ja muuttaa hakukäyttäytymistä

Netistä tiedon etsiminen näyttää nykyään aika erilaiselta, kun miltä se näytti ennen tekoälyn aikakautta.

Koska tekoälytyökalut antavat hakijalle vastauksen suoraan, ei hakijan tarvitse enää selata itse montaa eri sivustoa läpi löytääkseen vastauksen kysymykseensä.

Tämä on johtanut siihen, että Google- hauissa näkyville sivustoille klikataan entistä vähemmän.

Hakukäyttäytyminen on siis muuttunut siten, että hakija ei klikkaile eri sivustoille yhtä aktiivisesti etsiessään tietoa.
Optimoi sivuston teksti AI- yhteenvedoille.Kirjoita napakoita, mutta kokonaisia vastauksia yleisiin kysymyksiin.“Usein kysyttyä” -osiot ja oppaat toimivat tässä erityisen hyvin

Hakukonenäkyvyys tuo edelleen asiakkaita

Vaikka tekoäly on vähentänyt verkkosivuille tulevien klikkausten määrää, ei se ole vähentänyt Google- hauissa näkymisen tärkeyttä.

Vähentyneet klikkaukset näkyvät suurimmalta osin vain informatiivisissa hauissa - eli sellaisissa hauissa, jossa joku etsii vain nopeasti vastausta kysymykseensä. Harva näistä klikkauksista olisi muuttunut ostajaksi muutenkaan.

Moni B2B-ostaja vertailee edelleen Googlessa eri palveluntarjoajia ja käy sivustoilla etsiessään tarkempaa tietoa.

Jos yrityksesi ei näy hakutuloksissa, se voi tarkoittaa sitä että asiakas vertailee vain kilpailijoitasi keskenään miettiessään ostamista.

Tekoälyoptimointi: Miten päästä tekoälyn vastauksissa näkyviin?

Tekoälyoptimointi (GEO) on pitkälti samojen asioiden tekemistä, kun perinteinen hakukoneoptimointi (SEO).

Kuitenkin yksi keskeinen ero perinteisen hakukoneoptimoinnin ja tekoälyoptimoinnin välillä on se, että tekoäly suosii enemmän suoria vastauksia ja hyvin jäsenneltyä, strukturoitua tekstiä.

Näin lisäät mahdollisuutta siihen, että tekoäly siteeraa sisältöäsi ja linkittää sivuillesi vastauksissaan:


  • Optimoi sivuston teksti AI- yhteenvedoille. Kirjoita napakoita, mutta kokonaisia vastauksia yleisiin kysymyksiin.“Usein kysyttyä” -osiot ja oppaat toimivat tässä erityisen hyvin
  • Käytä sisällössä ns. Schemoja. Vaikka ei ole varmaa tietoa siitä, kuinka laajasti tekoälymallit hyödyntävät schema-merkintöjä, niistä ei ole ainakaan ollut haittaa. Siksi kannattaa tutustua schemoihin ja käyttää niitä sivuilla ja sisällöissä, joihin haluat tekoälyn mahdollisesti linkittävän.
  • Kirjoita teksti ihmiselle, älä hakukoneelle/tekoälylle. Älä valitse avainsanaa ja yritä pakottaa tekstiä sen ympärille. Esimerkiksi “kirjanpito yrityksille - yritysten kirjanpito on tärkeää, sillä kirjanpito…” ei ole laadukasta sisältöä. Avainsanojen spämmääminen toimi vielä 2010-luvun alussa, mutta nykyiset hakukoneet ja tekoäly arvostavat luonnollista, sujuvaa kieltä.
  • Hanki brändiisi liittyviä mainintoja muilta sivustoilta. Varmista ensin, että yrityksesi on mainitsemisen arvoinen. Sen jälkeen pyydä esimerkiksi uutissivustoja tai yhteistyökumppaneita mainitsemaan yrityksesi heidän sisällöissään. Nämä maininnat toimivat ikään kuin äänenä yrityksesi luotettavuudesta tekoälyn silmissä.

Google hakukoneoptimointi - miten päästä Googlen vastauksissa näkyviin?

Googlen hakutuloksiin pääseminen on pitkäjänteinen prosessi, joka vaatii systemaattista työtä. Jos sivustosi on aiemmin ollut täysin Googlen pimennossa, tulosten näkyminen voi kestää kuukausia.
Google- hakukoneoptimointi pitää sisällään mm. sisällön muokkausta, ja sivuston teknistä viilausta.

Hakukoneoptimoinnin perusaskeleet

1. Avainsanatutkimus

Avainsanatutkimuksen idea on selvittää, mitä asiakkaasi oikeasti etsivät Googlesta.

Hakukoneoptimointi kannattaa kohdentaa hakusanoille, jota haetaan mahdollisimman paljon.

Hakujen määrät voivat vaihdella yllättävänkin paljon hakusanasta riippuen.

Esimerkiksi “myyntivalmennus”- hakusanalle tehdään keskimäärin n. 150 hakua/kk:

 kun taas “myynnin valmennus”- hakusanalle vain 70 hakua/kk

“Myyntivalmennus”- termi tavoittaa siis noin kolme kertaa enemmän silmäpareja kuukausitasolla kun “myynnin valmennus”.

Optimointi kannattaisi siis tässä tapauksessa keskittää “myyntivalmennus”- termille.

Työkaluina avainsanatutkimukseen toimivat esimerkiksi Semrushin keyword magic tool (maksullinen) ja Googlen Keyword Planner (ilmainen).

2. Tekninen hakukoneoptimointi

Jotta sivusto voi sijoittua Googlessa, täytyy sen tekniset perusasiat olla kunnossa.

Varmista ainakin, että:

  • Sivustolla on selkeä rakenne ja navigaatio, ja tärkeät sivut ovat 1–3 klikkauksen päässä.
  • Sitemap on luotu ja lähetetty Googlelle.
  • URL-osoitteet ovat hakukoneystävällisessä muodossa (esim. yritys.fi/erp-jarjestelma, ei yritys.fi/services/id=1234/erp-jarjestelma)
  • Sivuston latausnopeus alle 2,5 sekuntia
  • Sivusto on helppo käyttää myös mobiililla

3. Sivuston ulkopuolinen hakukoneoptimointi

Hakukonenäkyvyydessä jyvät erottaa akanoista sivuston auktoriteetti.

Sivuston auktoriteetti kertoo Googlelle, kuinka luotettavana ja arvokkaana se voi pitää sivustoa.

Sivuston auktoriteettia kasvattavat ennen kaikkea laadukkaat ulkopuoliset linkit, eli linkit muilta verkkosivuilta jotka johtaa sivustolle.

Kun luot sivustollesi oikeasti arvokasta ja hyödyllistä sisältöä, muut tahot linkittävät siihen mielellään, mikä nostaa sijoitustasi Googlessa.

Toinen hyvä tapa hankkia linkkejä sivustolle on tarjota ns. vieraskynäartikkeleita tai syventävää sisältöä muille sivustoille. Voit ehdottaa toisen sivuston omistajalle, että tuotat hänen sivustolleen hänen kohdeyleisölle relevanttia sisältöä, jos vastineeksi sisällöstä lähtee linkki sinun sivustolle.

Tämä ei ainoastaan lisää sivuston auktoriteettia, vaan vahvistaa brändisi asiantuntijastatusta alallasi.

Kumpaan kannattaa panostaa, tekoäly- vai hakukoneoptimointiin?

Nykyajan paras strategia ei ole keskittyä pelkästään Google-optimointiin tai tekoälyoptimointiin.

Voittava SEO-strategia yhdistää molemmat.

Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että sivustolle tuotetaan laadukasta ja asiantuntevaa sisältöä, mutta muokkataan se myös tekoälylle ymmärrettävään muotoon.

Tekoäly chatbotit hakukoneoptimoinnissa - toimiiko ne?

Lyhyt vastaus - hyvät chatbotit toimii, huonot eivät.

Kankea ja selvästi “tekoälymainen” chatbot voi turmella yrityksesi ensivaikutelman, kun taas hyvin toteutettu ja aidosti asiakasta palveleva ratkaisu, kuten heppu.ai, voi muuttaa passiivisen selailijan potentiaaliseksi liidiksi.

Tekoälybotti voi vastata suoraan asiakkaan kysymyksiin ja kumota epäilyksiä ennen kuin ne saavat asiakkaan poistumaan sivuilta.

Chatbotit voivat toimia verkkosivuilla mm:

  • Liidien kerääjänä: Chatbot ohjaa asiakasta jättämään yhteystietonsa, jotta myyjä voi olla häneen yhteydessä.
  • Tiedonantajana: Vaikka ei ole varmaa tietoa siitä, kuinka laajasti tekoälymallit hyödyntävät schema-merkintöjä, niistä ei ole ainakaan ollut haittaa. Siksi kannattaa tutustua schemoihin ja käyttää niitä sivuilla ja sisällöissä, joihin haluat tekoälyn mahdollisesti linkittävän.
  • Tiedonkerääjänä: Chatbotit tallentavat asiakkaiden esittämiä kysymyksiä. Jos jokin kysymys toistuu säännöllisesti, kannattaa siihen vastata suoraan sivuilla.
Our Services

We help you find the right SEO keywords to rank easily

Keyword Research - SEO Webflow Template

Keyword Research

Lorem ipsum dolor sit amet, consectetur adipiscing elit. Tristique nisi, integer ac sed nunc eu ultrices. In dui aliquet ultrices tristique vulputate potenti molestie viverra. Vulputate sollicitudin id.

Keyword Ranking - SEO Webflow Template

Rank Tracking

Lorem ipsum dolor sit amet, consectetur adipiscing elit. Tristique nisi, integer ac sed nunc eu ultrices. In dui aliquet ultrices tristique vulputate potenti molestie viverra. Vulputate sollicitudin id.

Competitor Analysis - SEO Webflow Template

Competitors Analysis

Lorem ipsum dolor sit amet, consectetur adipiscing elit. Tristique nisi, integer ac sed nunc eu ultrices. In dui aliquet ultrices tristique vulputate potenti molestie viverra. Vulputate sollicitudin id.

Website Optimization - SEO Webflow Template

Website Optimization

Lorem ipsum dolor sit amet, consectetur adipiscing elit. Tristique nisi, integer ac sed nunc eu ultrices. In dui aliquet ultrices tristique vulputate potenti molestie viverra. Vulputate sollicitudin id.

“SEO Agency helped us to increase our website SEO traffic by 250% in just 3 months”
Matt Cannon - SEO Webflow Template
John Carter
VP of Marketing at Company
Case Study

Read what our amazing past clients say

Lorem ipsum dolor sit amet, consectetur adipiscing elit. Elementum, tortor semper amet, velit, at at tellus. Viverra sed quam mi massa vestibulum nam nulla ipsum amet. A, morbi vitae faucibus duis.

yhteydenotto

Autan sinua mielelläni.
Ota yhteyttä tai pyydä tarjous.

Kun tarvitset apua B2B- yrityksesi verkkosivuasioissa, hakukoneoptimoinnissa tai avainsanatutkimuksessa, tiedät keneen olla yhteydessä.

Your request has been submitted.
We will get back to you within 24-48 hours.
Oops! Something went wrong.